Dokumenttijakelun avulla voidaan jakaa aineistoa projektin ulkopuolisille henkilöille. Paina Uusi-painiketta luodaksesi dokumenttijakelun.
Anna jakelulle nimi. Voimassaolo-kohtaan on mahdollista lisätä ajankohta, jonka jälkeen jakelulinkki lakkaa toimimasta. Näkyvyys-kohta ei vaikuta itse jakelulinkin toimintaan, vaan määrittelee sen, kuka näkee projektin jakeluiden hallinnassa kyseisen jakelun. Valinnan ollessa ”Yksityinen”, näkyy jakelu vain tekijälle itselleen sekä projektin pääkäyttäjälle.
Paina tämän jälkeen Tallenna-painiketta.
Klikkaa seuraavaksi Valitse dokumentit -painiketta, josta aukeaa uuteen dialogiin projektin hakemistopuu.
Kansiosta voidaan valita yksittäisiä dokumentteja, valita kerralla koko kansion sisältö painamalla Valitse kaikki -painiketta tai Valitse kaikki myös alikansioista -painikkeella lisätä jakeluun myös alikansioiden sisältö. Valittuna olevien dokumenttien lukumäärä näkyy dialogin oikeassa yläkulmassa.
Kun dokumentit on valittu, suljetaan dialogi alareunan Sulje-painikkeella.
Jakeluun valitut dokumentit ja niiden kokonaislukumäärä näkyy nyt Liitetyt dokumentit -otsikon alla. Linkki-kohtaan on muodostunut jakelulinkki, joka voidaan kopioida Kopioi leikepöydälle -painikkeella leikepöydälle ja liittää esim. sähköpostiviestiin.
Linkin vastaanottaja saa linkistä ladattua valitun aineiston kansiorakenteineen zip-tiedostona itselleen.
Dokumenttijakelu voidaan poistaa kokonaan Poista jakelu -painikkeella.
Kommentit
0 kommenttia
Kirjaudu sisään jättääksesi kommentin.